Elämässäni on vaihteeksi tapahtunutkin jotain, joten bloggailu on osaksi siksi jäänyt vähemmälle. Olen vähän lomaillut ja saanut nauttia kesästä, ja nyt on paluu arkeen ja vähän uusiin haasteisiinkin. Elämä on periaatteessa kaikin puolin mallillaan, mutta jokin ahdistaa. Kai se jokin on yksinäisyys.
Kyllä minulla kavereita on. Sekä läheisiä sydänystäviä, että paljon hyvänpäiväntuttuja. Olen myös pitänyt hauskaa erään Lomaromanssi2:n kanssa, ja tämä tosiaan jäi ihan sille asteelle mihin pitikin, toisin kuin Lomaromanssi1. Oli ihanaa pitkästä aikaa harrastaa seksiä sellaisen kanssa, joka ei pyöri samoissa pienissä sosiaalisissa piireissä seuraavia vuosia. Näitä on kertynyt jo ihan liikaa..
Joka tapauksessa minulla on sekä ystäviä, että olen saanut vähän miehiltäkin huomiota. Silti olen yksinäinen.
Osaksi tämä jotuu varmaan siitä, että minulla on jatkuva sosiaalinen suorituspaine. Etenkin omanikäisten seurassa tunnen itseni helposti ulkopuoliseksi, etenkin jos kyseessä on jollain tapaa sosiaalisessa arvoasteikossa minua ylempänä olevia. Sellaisia rentoja jutunkertojia, joilla on paljon kavereita ja muutenkin menestystä elämässä.
Kasper on pyörinyt mielessä, vaikka eipä siitä mitään ole kuulunut, mitä se nyt satunnaisesti tykkäilee Facebookissa, muttei kirjoittele mitään enää. Tarvisin nyt jonkun uuden tilalle edelleen, kaipailen jotain edes vähän pitempiaikaisempaa säätelyä jonkun kanssa. Ei mitään liian vakavaa, muttei sellaistakaan, jolla on monia muitakin kierroksissa.
Työelämän suhteen olen saanut uutta kunnianhimoa taas vaihteeksi. En uskalla liikaa paljastaa urastani, mutta sanotaan, että olen tehnyt sekä "oikeita" töitä, että paskaduuneja vuoron perään, ja kaipailen takaisin kunnon työelämään ja isompiin haasteisiin. Välillä ajattelin, että työ on vain työtä ja rahaa tarvitsee elämiseen, enkä halua liian stressaavaa tai vastuullista työtä itselleni. Että vapaa-ajalla voin toteuttaa sitten itseäni. Nyt ole taas vähän eri mieltä. Haluan kehittyä vihdoin urallani, menestyä, nousta, selvitä haasteista, haluaisin näyttää sekä muille, että etenkin itselleni, että minusta on johonkin. Tällä hetkellä siihen on vielä pitkä matka, mutta toivottavasti parin vuoden päästä tilanne olisi jo eri. Haaveena olisi hyvä työharjoittelupaikka ulkomailta jossain minua aidosti kiinnostavissa työtehtävissä. Haluaisin olla hyvä siinä, mitä teen ja tuntea, että työlläni on merkitystä. Kun kerta rakkauselämässä ei ole menestystä, jostain sitä on haettava. Ehkä olisi hyvä aloittaa kandidaatin tutkielmastani taas jälleen, ja suorittaa näin aluksi opinnot kunnialla loppuun.
Olen pahoillani tällaisesta epäloogisesta ja asiasta toiseen hyppivästä postauksesta, mutta tälläiselta pääni sisällä näyttää tällä hetkellä. Sotkuinen, sekava, en oikein osaa päättää, olenko enemmän surullinen vai onnellinen, saati turhautunut vai motivoitunut tällä hetkellä. Ehkä seuraavassa kirjoituksessani on taas jokin teema.