Aloitin kandidaatin tutkielman teon jo viime syksynä. Tavoitteena oli saada se viimeistään joulun jälkeen kokoon. Joulu tuli ja meni, kuten myös pääsiäinen, vappu, juhannuskin. Deadlinet tulivat ja menivät. Ystäväni aloittivat ja lopettivat tutkielmiaan, omani vain oli keskeneräinen. Ja on edelleen.
Tiedän, ettei tämä ole mikään iso homma tai niin merkittävä asia elämässäni. Tämänkin tiedostaen olen kuitenkin itkenyt niin monet itkut ja pilannut niin monet päivät kandiahdistuksella, ettei tosikaan. Olen epäillyt niin koko aihevalintaa, näkökulmia, omia pohdintoja, omaa opsikelualavalintaa, omaa älykkyyttäni, koko akateemista uraani, ihan kaikkea mahdollista. Häpeän tekeleen alkuani, enkä oikein halua antaa sitä kenellekään luettavaksi.
Ystäväni ovat aloittaneen kandin teon joko aiemmin, myöhemmin tai samaan aikaan. Mutta kaikki saaneet valmiiksi. Paitsi minä.
Aluksi vakuuttelin muille sekä etenkin itselleni, että hitauteni johtuu ajanpuutteesta, olihan minulla kaiken maailman tenttejä, kurssitöitä, palkkatöitä, kotitöitä ja ties mitä töitä. Sosiaalinen elämäkin vie aikaa, joten en tiennyt missä välissä sitä kandia tekisin.
No työt jätin tauolle ja kurssit loppuivat. Kuten myös sosiaalinen elämäni käytännössä. Nythän minulla olisi ollut rajattomasti aikaa uhrata tälle pikku työlle, mutta mitä olen tehnyt? En niin yhtään mitään.
Välillä avaan kandikansioni ja yritän keskittyä. Mutta se on niin pirun vaikeaa. Kun pitää tietokoneella työskennellä, minulla on koko maailma muutaman klikkauksen päässä. Aina tulee jotain mieleen, mikä on ihan pakko tarkistaa nyt. Mitähän maailmalla on tapahtunut, onko minulle tullut meiliä, mitkä hivenaineet auttavat hiustenkasvuun, jokohan kaverini on lisännyt yhteiset kuvamme Facebookiin, tänään voisi kokeilla jotain uutta reseptiä, onkohan joku tykännyt postauksestani, jokohan lempibloggaajani ovat lisännyt jotain uutta, minäs vuonna se iPhone 4 tulikaan markkinoille, miten voisin parantaa syömistapojani, mikä olisi paras uusi kahvinkeitin, ai katos Nellyssä alkoi ale, ja Asoksella, onkohan tässä välissä tullut uusia meilejä, ai ei, no entäs kukaan kirjoitellut jotain uutta sisältöä blogeihinsa... Ja tämä jatkuu ja jatkuu. Hyvin päivät saa kulutettua arkiaskareisiin, siivoukseen, urheiluun ja kaikkeen tähän, mitä internetin syövereistä löytyy.
Tunnen olevani niin epäonnistunut. Häpeän sekä kandini huonoutta, että siihen kulutettua aikaa. Minun on ihan pakko saada se nelonen tästä, muutenhan tämä olisi ihan pohjanoteeraus. Muuta ovat tehneet kandinsa murto-osassa tästä ajasta ja saaneet kaikki vitosen tai nelosen. Mutta tiedän, ettei tällä materiaalilla nelosta irtoa. Tuskin edes sitä kolmosta. Siksi minua ahdistaa edes tarttua koko asiaan. Kierre vain syvenee, ja ahdistus kasvaa samaa tahtia kuin päivät kuluvat...
Epätoivo iskee myös, kun ajattelen tulevaa. Kandihan on vain harjoittelua sitä oikeaa työtä varten. Miten ikinä saan sitä gradua tehtyä, jos tämä on jo näin vaikeaa? Miten ikinä valmistun täältä pois??
Huoh.