Minulla on tällä hetkellä ihan liikaa aikaa oman pääni kanssa. Ylimietin taas kaikkea: kuka olen, kuka haluan olla, mitä elämältäni haluan, millaisia ihmisiä tahdon ympärilleni, ja mikä elämässä on ylipäätään tärkeää. Tämä johtuu siitä, että olen melko yksin nyt kesällä. Toivon, että tämä on vain väliaikaista, ja elämä ja elämäni ihmiset palaavat takaisin syksyllä, kun opiskelut taas alkaa.
Sanotaan, että se, millaisessa seurassa liikkut, kertoo paljon itsestäsi. Minulla on hyvin monenlaisia kavereita: on muusikkohippejä, porvaripentuja, taviksia, meneviä, kotihiirejä, bilehilejä, uskonnollisia ja ateisteja, eri puolelta Suomea ja kaikkialta maailmaa. Tunnen siis niin ajatusmaailmaltaan, arvoiltaan, elämäntilanteeltaan, kansalaisuudeltaan, tulotasoltaan ja koulutukseltaan monenlaisia tyyppejä. Minusta on ihanaa olla kaveri niin monenlaisten ihmisten kanssa, pidän heistä kaikista ja viihdyn kaikkien seurassa. Tykkään myös aidosti erilaisista ihmisistä, ja minulla onkin eri kavereita vähän eri tarkoituksiin. Mutta olen tämän vuoksi usein hukassa oman identiteettini kanssa. Eri ihmiset näkevät minusta niin eri puolia. Lisäksi tämä tuottaa ihan käytännön ongelmia, kun en voi oikein kutsua eri kaveriporukoista olevia tyyppejä vaikkapa samoihin juhliin, kun jotenkin ahdistun siitä, mitä kaverini ajattelevat toisista kavereistani. Kun tiedän, että kaikki kaverini eivät todellakaan ymmärrä toisiaan, niin eri maailmasta he ovat. Toisaalta, tyhmää ja lapsellista juu, stressaan myös sitä, mitä muut ajattelevat minusta, kun esittelen joillekin toisille ystävilleni heidän mielestään oudon tyypin, joka on myös kaverini.
Minusta vähän tuntuu, että olen sellaista ihmistyyppiä, jota harvat inhoavat. En omista radikaaleja mielipiteitä. Vaikka mielestäni kaikkien pitäisi kantaa vastuunsa jätteiden lajittelussa, en itsekään sitä aina jaksa tehdä, saati meuhkata asiasta. Politiikasta olen kiinnostunut, mutta en oikein ole löytänyt sieltä itselleni puoluetta. Kokoomus ajaa liikaa rikkaiden ja itsekkäiden etuja, vihervasemmisto taas ei aina tunnu tajuavan elämän, ja etenkään talouden, realiteetteja. Kuitenkin ymmärrän molempien pointit (persujen ja kristillisdemareiden tosin en). Olen eronnut kirkosta, mutten ole ateisti, enkä erityisesti uskontoja vastaan, tosin en puolestakaan, mutta kunnioitan toisten uskoa. Löydän kaikista ihmisistä hyviä puolia, ja yleensä näen ne ennen niitä epämiellyttäviä. Mutta ilkeitä, liian itsekkäitä tai epäystävällisiä ihmisiä en siedä. Muuten tulen pääsääntöisesti juttuun kaikkien kanssa.
Minuun mahtuu paljon erilaisia ja hyvin ristiriitaisia luonteenpiirteitä ja puolia. Olen edelleen se pikku maailmanparantaja kiltti runotyttö. Toisinaan kuitenkin armoton bilehile, joka juo itsensä monta kertaa viikossa humalaan, ja pussaa joka kerta eriä poikaa. Kotihiiri, joka rakastaa rauhallisia iltoja yksin kotona mietiskellen. Sosiaalinen verkostoituja, joka haluaa ympärilleen paljon ihmisiä. Erakko, jolla ei toisinaan ole paljonkaan kavereita, joiden kanssa hengailla. Spontaani hulluttelija, joka kiipeilee keskellä yötä kaupungin korkeimpien talojen katoille salaa. Sulkeutunut, joka omistaa salaisen nettimaailmansa (eikä tämä Lilyn blogi ole ensimmäinen laatuaan, joskin pitkän tauon jälkeen). Avoin, joka kertoo mieshuolistaan vähän liian monille kavereilleen välillä. Perfektionisti, joka pitää tarkkaa ja ankaraa ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa. Laiska ja nautinnonhaluinen, joka syö mitä haluaa. Riitapukari kiukuttelija, jonka hermot palaa välittömästi oman äitinsä kanssa. Rauhallinen sovittelija, joka yrittää välttää draamaa kaikin keinoin. Muiden mielipiteistä piittaamaton, joka elää omannäköistä elämää. Massatyyppi, joka yrittää liikaa elää kuin muut. Muodista ja vaatteista innostuva esteetikko, jolla ei ikinä ole tarpeeksi vaatteita. Tavaranhamstrausta inhoava, joka ei erityisemmin välitä shoppailusta. Pohdiskelija, joka rakastaa pitkiä syvällisiä ja vakaviakin keskusteluja ja arvostaa laajaa yleissivistystä. Helposti naurava, jonka mielestä elämä ei ole niin vakavaa. Landepapaukku, joka saa voimaa kauniista ja hiljaisesta luonnonrauhasta. Suurkaupunkien vilinää rakastava city-ihminen, joka nauttii siitä, kun aina löytyy jotain mielenkiintoista tekemistä ja nähtävää. Seikkailija, joka haluaa matkustaa maailman halki, tehdä päättömiä juttuja, kokea mahdollisimman paljon, kiertää rähjäisiä hostelleja, tutustua uskomattomiin tyyppeihin, nähdä maailmaa ja elämää, elää. Kunnianhimoinen opiskelija ja työntekijä, joka haluaa arvostusta työelämässä ja reilun palkkion siitä. Snobi elitisti, joka rakastaa laatua, luksusta ja mukavuutta. Tyttö, joka kaipaa varmuutta ja tasapainoista elämää ja tykkää rutiineista, mutta joka kuitenkin kyllästyy nopeasti tasaiseen arkeen, ja janoaa uusia kokemuksia. Kiitollinen, joka iloitsee pienistä asioista. Ahdistunut angstailija, joka itkee kotona iltaisin, koska on huonorumaläskityhmäepäonnistunut.
Seura ja elämäntilanne vaikuttavat vahvasti siihen, mitkä piirteet näkyvät vahvimmin kullakin hetkellä. Viimeistä tosin olen melkein aina, enemmän tai vähemmän, valitettavasti.
Tämä jatkuva identiteettikriisi on ollut ongelma vasta sen jälkeen, kun ujous, arkuus, epäsosiaalisuus ja huonot sosiaaliset taidot eivät ole rajottaneet enää elämääni samalla tavalla. Vielä lukiossakaan minulla ei ollut edes mahdollisuutta olla kukaan muu, kuin se vähän outo ja hiljainen hikari. Sittemmin päätin sopeutua vallitsevaan kulttuuriin. Tämä tarkoitti, että yksinäiset illat klassikkoromaanien parissa vaihtuivat viinanhuuruisiin opiskelijabileisiin, ja kirpparivaatteet trendimerkkeihin. Olen kirjoitellut aiheesta täällä. Tuossa edellisessä postauksessa kaipasin rauhallista minua, nyt minulla on puolestaan vähän ikävä sitä menevää, sosiaalista ja hauskaa pitävää puoltani...
Nyt sen sijaan tiedän, että voisin olla vaikka minkälainen, ja sopeutua monenlaiseen elämään ja olla kaveri monenlaisten ihmisten kanssa. Toisten kanssa toimeen tuleminen tai ystävystyminen ei ole ongelma, ja toisaalta uskon, etten koskaan tule olemaan täysin onnellinen itseni kanssa, tein sitten mitä tahansa. Olinpa sitten uraorientoitunut bisnesnainen, krittinen freelancer-toimittaja tai boheemi muotoilija, en usko että onnellisuuteni olisi sen pienempää tai suurempaa missään. En tiedä, kuka haluan olla, ja siksi kaikki elämään vaikuttavat asiat ja päätökset ovat niin kovin vaikeita minulle. Lisäksi olen pohtinut, että jos esimerkiksi haluan olla uskottava uranainen, voinko olla se hassu ja kokeilunhaluinen hölmöilijä? En edes tiedä, onko minulle tärkeämpää kunnon elintaso mukiinmenevällä työllä, vai intohimo siihen, mitä tekee, mutta jota varjostaa taloudellinen epävarmuus.
Kaitpa tässä on vaan yritettävä päivä kerrallaan eteenpän, ja tehtävä asioita, jotka tuntuvat hyvältä, ja vietettävä aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa viihdyn. Ja hyväksyttävä, etteivät ihmiset ja asiat ole mustavalkoisia, että voin olla vähän kaikkea, ja sekin on ok. Luottaa siihen, että elämä kantaa.