Kulunut viikonloppu ei ollut hyvä. Kyllä siihen muutamia mukaviakin hetkiä sisältyi, mutta liian monta liian huonoa. Sekä ihmissuhteissa, että työelämässä koetellaan. Aurinko vaihtui sadepilviin, niin ulkona kuin sisällä.
Olen tehnyt aika pahoja mokia töissä. Ahdistaa, vituttaa, ärsyttää, turhauttaa ja kyllästyttää. Miksen voisi vain onnistua kerrankin jossain? Miksi teen niitä virheitä, isoja tai pieniä, jokainen ottaa itsetunnolle. Tuntuu, että olen hyödytön tässä yhteiskunnassa. Ahdistunut yksinäinen olento, joka aiheuttaa huolta perheelle, ja saa työnteollaankin enemmän tuhoa kuin hyötyä aikaiseksi.
Minusta on kiva törmätä hyvänpäiväntuttuihin, ja vaihtaa nopeasti kuulumisia. Mutta joka kerta, kun joku kysyy, mitä minulle kuuluu, menen vähän lukkoon. Itse asiassa helvetin huonoa juuri tällä hetkellä. Olen tavattoman yksinäinen, ja pää täynnä negatiivisia ajatuksia. En tule toimeen itseni kanssa. En tiedä, mitä haluan elämältäni. "Hyvää! Mitäs sulle?" kuulen kuitenkin vastaavani tekopirteästi.
Vastaan toki kävelee myös tyyppejä, joita en toivoisi näkeväni. Eivätkä ilmeisesti hekään, koska esitetään, ettei nähdä. Ok. Se on paljon pahempaa, kuin jos reilusti moikattaisi. Tulee niin tyhmä ja arvoton olo.
Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa reilun viikon ajan, ja itse asiassa se on onnistunut loistavasti. Olen syönyt juuri sopivasti, ja sopivan terveellisesti. Ruoka on ollut toki mielessä suhteellisen paljon, kuten varmasti aina laihduttaessa, muttei kuitenkaan kohtuuttomasti. Olen sallinut herkutkin, ja syönyt ne melko hyvällä mielellä. Painokin on tippunut hiukan viimeisen parin viikon aikana.
Kunnes tänään. Ahdisti. Menin kauppaan, ostin herkkuja. Minun piti syödä vain muutama karkki ja hieman jäätelöä, mutta ei se sitten ihan niin mennyt. Ahmin koko pussin ja jäätelöt päälle, vaikkei maistunut enää edes hyvältä.
Sitten, ihan hetken mielijohteesta. Sormet kurkkuun.
Muistin, miksi jäin tähän niin koukkuun joskus aikoinaan. Loppujen lopuksi siinä ei ole kyse edes niistä kaloreista tai lihomisesta. Se on itsensä rankaisemista, kurjuuden maksimoimista, halua purkaa ahdistus konkreettisesti. Sitten, puhdistus. Jälkikäteen on yllättävän tyyni olo, vaikka peilistä tuijottaa punasilmäinen, turvonnut ja surullinen olento.
Mutta minun on opeteltava jokin rakentavampi tapa käsitellä tunteitani, hyvänen aika. Huomenna soitan YTHS:lle.
(Tästä blogistä ei pitänyt tulla näin masentavaa angstailua, vaan enemmänkin yleinen ajatustenpurkaus- ja pohdiskelupaikka. Mutta tällä hetkellä menee nyt näin. Olen tosin harkinnut alustan siirtämistä blogspotiin tai jotain, en oikein nyt tiedä, sopiiko tämä blogi tänne positiiviseen lifetyle -yhteisöön. Vaikka sinällään kovasti Lilystä, ja niistä lilymäisistä blogeista pidän myös.)