Useimmat varmaan meistä ovat kokeneet sen, kun hyvä kaveri löytää oman hanipöön, ja ennen niin läheinen ystäväsi a) katoaa mystisesti elämästäsi b) muuttaa käytöstään & mielipiteitään radikaalisti c) molempia.
Kerron nyt muutaman tapauksen omasta elämästäni.
Tapaus Mimmu. Mimmu oli se, joka oli aina menossa ja kaikessa mukana. Jos itse oli vähän, että njääh, ei oikein jaksais, niin Mimmu nosti sohvanpohjalta, ojensi siideritölkin, kerran sitä ollaan vaan nuoria. Eikä kertaakaan kaduttanut, että tottelin Mimmua! Mimmu tiesi, miten hauskaa pidetään. Hän oli se, jonka kanssa valloitettiin tanssilattia ja vedettiin shottirallia. Mimmu oli toisaalta myös se tyyppi, jonka kanssa leivottiin yhdessä mutakakkua, ja syötiin sitä ähkyyn asti samalla, kun naurettiin mahamme kipeäksi huonojen komedioiden parissa.
Siis siihen asti, kunnes Mimmu löysi täydellisen Iiro-Petterinsä. Ei me tänään jakseta, meillä on koti-ilta. Mut pitääkähän te hauskaa!
Kun sitten joskus (eli kun Iiro-Petteri on pelireissulla) hengailen Mimmun kanssa, puhuu hän tietysti pääasiassa tärkeimmästä asiasta elämässään - Iiro-Petteristä. On se vaan jännä, miten arvot muuttuvat elämässä, kun rakastuu. Kyllä huomaa, että on aikuistunut. Tajuaa, mitkä asiat ja ketkä ihmiset ovat elämässä oikeasti tärkeitä. Joo, mustaki tosi jännää juu...
Joskus (harvoin) Mimmu saa päähänsä, että hei, nyt pidetään porukalla hauskaa! No, tehdään pitsaa ja boolia tyttöporukalla, ja onhan se kivaa, ainakin jos yrittää olla huomioimatta jatkuvasti piippaavia kännyköitä. Viimeistään baariin siirryttässä kännykkä saa kuitenkin suuremman huomion kuin ympärillä olevat ihmiset, minä mukaan lukien. Mitä tahansa kysyttäessä vastaus on, hmmm, eiku mitä siis sanoitkaan? Aaa no emmäänyttiiä, väsyttäää, lähden varmaan kohta kotiin... Niin siis Iiro-Petterin luokse, josta oot nyt ollu huimat pari tuntia erossa. Paitsi ai niin, et olekaan, siellähän sen kännykän toisessa päässä on ollu koko illan.
Tapaus Milka-Maaria. Milka-Maaria on paras lapsuudenkaverini. Hän on se, jonka luo mentiin yökylään, kun omat vanhemmat lähtivät jonnekin (=juomaan), rakennettiin majoja ja kasvatettiin yhdessä tarrakokoelmaa, riideltiin pahimmat riidat, ja jolle kerrottiin synkimmät salaisuudet. Jonka kanssa vähitellen kasvettiin majoja rakentavista penskoista kiukutteleviksi murrosikäisiksi, ja lopulta ihan kunnon kansalaisiksi. Se, joista kummitädit aina nähtäessä kyselee, että mitäs sun sille kaverille Milka-Maarialle kuuluu. Paras kaveri, bestis, bff ja niin edelleen. Jossain vaiheessa kuitenkin kasvoimme hieman erillemme, niin kuin tapana on sanoa, mielenkiinnon kohteet erkanivat, ystävät muuttuivat ja itse muutuimme, mutta se jokin yhteys silti säilyi ja pysyi.
Kunnes Milka-Maarian elämään saapui tämä kaiken mullistava Jope. Jopen jälkeen en ole tästä lapsuuteni (vanhempien jälkeen) tärkeimmästä ihmisestä paljon sitten kuullutkaan. Tasaisin väliajoin kysyn, mitä Milka-Maarian elämään kuuluu, onko kaikki hyvin, miten opinnot sujuvat, mitä tarkkaan ottaen hän edes opiskelee, jopa missä hän asuu. Ei ole epätavallista, että Milka-Maaria vastaa viesteihin viikon, parin viiveellä, jos ollenkaan. Ikinä hän ei oma-aloitteisesti pidä yhteydenpitoa. Enkä nykyään tiedä Milka-Maarian elämästä oikeastaan mitään muuta kuin sen, että hän seurustelee Jopen kanssa. (Kun avauduin ongelmasta äidilleni, vastaus oli, että "Mutta Milka-Maaria on rakastunut! Kyllä sinäkin sitten ymmärrät, kun hullaannut johonkin, sellaista se nuoruuden rakkaus on! Sinunki pitäis nyt vaan hommata se poikakaveri itsellesi.")
Tapaus Sussu. Sussu on hyvä ystäväni, jolla on tapana uskoutua kaikista mieshuolistaan minulle, ja minulla hänelle. Esimerkiksi kerran Sussu oli ihastunut varattuun poikaan, eikä juttu jäänyt todellakaan pelkkien ajatusten tasolle. Sussu ei kokenut kuitenkaan tekevänsä mitään väärää, nehän on kohta eroamassa, ei niillä voi mennä hyvin, jos se viettää aikaa mun kanssa. Kukaan ei oo koskaan ollu mulle niin ihana! No ei ilmeisesti kuitenkaan tarpeeksi ihana, se juttu loppui aikanaan syystä ja toisesta. Sussulla oli myös säätöä parin pojan kanssa, vaikka ajatukset on jossain toisessa, mutta siltä kun ei saanut pahemmin vastakaikua, niin johonkinhan se läheisyydenkaipuu oli purettava. Sussu kuitenkin tiesi, ettei näistä laastari-säädöistä tulisi koskaan mitään vakavampaa. Eikä niistä tullutkaan. Sen sijaan elämän rakkaudesta Tapsasta tuli.
Jatkan omien miesongelmista purkautumista hänelle edelleen. Ihan yhtä paljon tai vähän minulla miehiä tai juttua on, mutta jotenkin Sussun mielestä minun elämäni on mennyt ihan moraalittomaksi. Olen kuulemma liian monen miehen kanssa mennyt liian pitkälle (=oon jakorasia), että vaikka nyt ei harmita, niin jossain vaiheessa voi alkaa kaduttamaan. Että jutut liikkuu, ja joku kunnollinen poika voi menettää mielenkiintonsa minuun, koska minusta on sellainen maine. Siis anteeksi mitä?? Ai että sen takia oon sinkku, koska kunnon pojat ajattelee, että oon huora? Onko tämä se Sussu, jonka tunsin? Tämä uusi Sussu ei taida muistaa sinkkuajoistaan tai läheisyydenkaipuusta paljoakaan... Enkä todellakaan ole pahimmasta päästä, ihan normaalia opsikelijaelämää tämä kyllä on, sellaista mitä Sussunkin oli ihan vähän aika sitten. No, siihen loppuivat minun avautumiset ainakin.
Lupaus itselleni: Jos ikinä koskaan seurustelen jonkun pojan kanssa, lupaan pitää yhteyttä myös kavereiheni. Ei elämää voi muutenkaan rakentaa vain yhden ihmisen varaan. Olisi kiva olla osa omien kavereideni elämää nyt, eikä vasta sitten kun jos bänksit yllättääkin...
Tai ehkä sitten olen vaan yksinäinen ikisinkku, joka on katkera toisten onnesta.
P.S. Niin kuin joku ehkä osasikin päätellä, henkilöiden nimet on muutettu.